palkki

Talonpoikaiskulttuurisäätiön vuosikokous pidettiin maaliskuun lopussa Ympäristöministeriössä. Säätiö pääsi ministeri Kimmo Tiilikaisen vieraaksi ja kokouksen yhteydessä keskusteltiin laajasti mm. maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisesta. 

säätiökokous

Vuosikokouksen yhteydessä palkittiin vuoden 2018 paras talonpoikaiskulttuuria käsittelevä opinnäytetyö. Tänä vuonna parhaaksi työksi valittiin Helsingin yliopiston Kulttuurien osaston pro gradu -tutkielma Lapikasta lattiaan - kansanomaisten kenkien aineellinen ja aineeton perintö, tekijänä Anu Skön.

Skön perehtyi työssään rikkaaseen perintöömme, jolla maatamme on rakennettu - askeleisiin jalkineilla, jotka mahdollistivat maa- ja metsätyöt, isänmaan puolustamisen ja kehityksen kohti nykyajan yhteiskuntaamme. Työ on laadittu paitsi selkeäksi ja loogiseksi, myös monipuoliseksi ja innoittavaksi läpileikkaukseksi talonpoikaisesta kulttuurista ja perinnöstä, josta ammennamme tähän päivään. Kulttuurin merkitys ylisukupolvisuuden vaalijana kiteytyy työn loppusanoihin, jossa Skön pohtii aiheen suuntaamista nykyajan ilmiöihin ja siihen, miten perinnettä ja perintöä voitaisiin vaalia. Työ päättyy Marja-Liisa Rönkön ajatukseen siitä, että jokainen ihminen on museo, ja elämä on itsessään eräänlainen taideteos, jossa itse kannamme kulttuuriperintöä. Palkittu työ, jalkineiden tarina on tästä hieno esimerkki, kuvaa tuomarina toiminut Liisa Pietola, dosentti ja MTK:n ympäristöjohtaja.

 

Vuoden 2018 parhaat talonpoikaiskulttuuria käsittelevät opinnäytetyöt:

Pääpalkinto:

Anu Skön, Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Kulttuurien osasto, Kansatiede: Lapikasta lattiaan – kansanomaisten kenkien aineellinen ja aineeton perintö.

Kunniamaininnat:

Tuuli Kanerva: Vilniemen erämaa-ateljee, Aalto-yliopisto, diplomityö

Meeri Karjula: Kirkko Ylivieskaan, Oulun yliopisto, diplomityö

Talonpoikaiskulttuurisäätiö | PL510 | 00101 Helsinki | Puhelin: 050 379 7471 | Sähköposti: maija.maki(at)tpks.fi | Kotisivut: Arttu Arojoki
Ylös