|
Säätiö uusi 1980-luvulla kunniakilven myöntämisperusteet ja suunnittelutti taiteilija Erik Bruunilla uuden kilven, jolle annettiin nimi Perinteisen rakentamisen kunniakilpi.
|
|
|
Perinteisen rakentamistavan kunniakilven myöntämisperusteet
Perinteisen rakentamistavan kunniakilpi myönnetään tunnustukseksi maaseudun perinteistä tai perinteeseen pohjautuvaa hyvää rakentamistapaa edustavalle rakennukselle tai rakennusryhmälle.
| 1 § |
Perinteisen rakentamistavan kunniakilpi myönnetään tunnustukseksi maaseudun perinteistä tai perinteeseen pohjautuvaa hyvää rakentamistapaa edustavalle rakennukselle tai rakennusryhmälle.
|
| 2 § |
Kilven myöntämisen edellytyksenä on, että kohteen alkuperäisyys on säilytetty. Samoin edellytyksenä on kohteen uudisrakennusten sopeutuminen ympäristöönsä ja maisemaan. |
| 3 § |
Kilven myöntämisestä päättää Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen nimeämä kunniakilpiraati, johon kuuluu kaksi säätiön hallituksen jäsentä sekä edustaja Rakennustaiteen seurasta, Museovirastosta ja Suomen Kotiseutuliitosta.
|
| 4 § |
Esityksen kilven myöntämiseksi voivat tehdä kohteen omistaja, kunta tai paikallinen tai alueellinen kotiseutu- ja kulttuurityötä tekevä yhteisö, tai kunniakilpiraadin jäsen.
Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallitus määrää kunniakilven lunastusmaksun, jonka maksaa kilven myöntämistä esittänyt henkilö tai yhteisö. |
| 5 § |
Kunniakilven myöntämistä koskevat asiakirjat tallennetaan Talonpoikaiskulttuurisäätiön arkistoon. Säätiöllä on myös lupa tallentaa tiedot ja kuvat kohteesta digitaaliseen arkistoon, jota julkaistaan internetissä. |
| 6 § |
Rakennusta tai rakennusryhmää, johon kunniakilpi on myönnetty, on sen haltijan jatkuvasti hoidettava myöntämisperusteiden mukaisena. Jos kunniakilven saaja myy palkitun kohteen, myyjän on selvitettävä ostajalle kunniakilven velvoitteet.
|
Uudistuksista ja korjauksista voi kilven saaja pyytää Talonpoikaiskulttuurisäätiöltä lausunnon.
Esityksen tekijän tulee seurata kohteen tilaa ja ilmoittaa säätiölle kilven myöntämisperusteiden lakkaamisesta ja omistajan vaihdoksesta.
Jos palkittu kohde päästetään rappeutumaan tai siihen tehdään oleellisesti alkuperäisyyttä huonontavia muutoksia, kunniakilpi on palautettava.
Talonpoikaiskulttuurisäätiöllä on myös oikeus poistaa kilpi, mikäli sen myöntämisen edellytykset ovat lakanneet olemasta.
Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallitus on tarkistanut nämä myöntämisperusteet 14.12.2007.
|